Sähköinen arkisto on Päivälehden arkiston säätiöteko

Sähköinen arkisto on Päivälehden arkiston säätiöteko

Lokakuun ensimmäinen päivänä vietetään kansainvälistä säätiöpäivää. Sen kunniaksi nostamme esiin säätiötekoja – niitä tehdään myös Helsingin Sanomain Säätiön ylläpitämässä Päivälehden arkistossa.

Monipuolinen lähdeaineisto on laadukkaan tutkimuksen kivijalka. Perusta on sitä tukevampi, mitä vaivattomammin aineisto on saavutettavissa.

Päivälehden arkisto on kartuttanut suomalaiseen mediaan, eritoten Sanoma-konserniin, sen edeltäjiin ja omistajasukuihin liittyvää perinnepääomaa yli 30 vuoden ajan. Arkiston aineistoja ovat hyödyntäneet lukuisat historian- ja mediatutkijat, journalistit, tuotantoyhtiöt ja sukututkijat.

Päivälehden arkisto on digitoinut aineistojaan vuodesta 2008 asti, mutta todellinen digiloikka otettiin vuosina 2020–2021. Kun koronapandemia painoi päälle, arkistossa tehtiin nopea päätös avata historiallisia aineistoja verkkoon. Päivälehden arkiston sähköinen arkisto avattiin huhtikuussa 2020, ja ensi vaiheessa julkaistiin muun muassa kirjailija J. H. Erkon ja toimittaja Eero Erkon arkistot.

Työ alkoi tempauksena, mutta tosiasiassa se käynnisti pitkän prosessin. Syksyyn 2021 mennessä sähköisessä arkistossa on julkaistu yli 10 000 historiallista asiakirjaa ja piirrosta. Erkko-suvun historiallisten arkistojen lisäksi tutkijat pääsevät tutkimaan muiden Päivälehden piirin vaikuttajien aineistoja, Helsingin Sanomien uutispiirroksia sekä Sanoma-yhtiön varhaisia asiakirjoja. Tätä kirjoitettaessa digitointityön alla on pilapiirtäjä Oki Räisäsen arkisto.

Arkistoaineiston julkaisu on säätiöteko, jonka siivet kantavat pitkälle. Digitointi varmistaa ainutlaatuisen asiakirja-aineiston säilymisen. Aineiston saavutettavuus verkon kautta edistää myös tutkimuksen ja sivistyksen tasa-arvoa: aineistot ovat kenen tahansa kiinnostuneen saavutettavissa, liikkuipa hän missä päin maailmaa tahansa.

Klikkaa oheisia linkkejä ja tutustu: