Ministeri Eljas Erkon kirjasto
Ministeri, sanomalehtimies Eljas Erkko teki mittavan uran politiikassa ja lehtialalla. Työnsä ohessa Erkko kerrytti merkittävän kirjaston, jota säilytetään Päivälehden arkistossa. Yli 3000 nidettä kattava kirjasto on säilytetty alkuperäisessä järjestyksessään.
Kirjasto sisältää sekä bibliofiilisiä harvinaisuuksia, kaunokirjallisuuden klassikoita että laajoja yhteiskuntaan, politiikkaan ja historiaan liittyviä kokonaisuuksia. Esimerkiksi 1900-luvun alun politiikkaan ja maailmansotiin liittyvää, kansainvälistä kirjallisuutta on satoja niteitä – muun muassa huomattava osa Winston Churchillin tuotannosta.
Ministerin kirjastossa on aarteita satojen vuosien takaa. Vanhin nide, Illustrissimi et potentissimi principis domini Christierni on painettu vuonna 1542. Ennen vuotta 1800 painettuja kirjoja on kaiken kaikkiaan noin viisikymmentä kappaletta. Kotimaisista harvinaisuuksista mainittakoon Kalevalan ensipainos vuodelta 1835 ja Seitsemän veljeksen painos vuodelta 1870.
Ministerin kirjasto on luetteloitu sähköiseen arkistoon (klikkaa tästä). Aineiston voi tilata tutkittavaksi Päivälehden arkiston tutkijasaliin.