
MediaMaanantai 7.11.
Helsingin Sanomain Säätiön MediaMaanantaissa 7.11. Päivälehden museossa olivat keskustelemassa kirjailijat Tiina Raevaara, Terhi Rannela ja Maarit Tyrkkö. Illan aiheena oli kirjailijan vapaus ja vastuu: Onko kirjailijalle kaikki sallittua?
”Merkittävän ihmisen tarina kiinnostaa aina.”
Tiina Raevaara johdatteli illan teemaan poimimalla esimerkkejä suomalaisista elämäntarinoista sekä tapauksista, joissa kirjan henkilöiden yksityisyydensuojaa on rikottu. Raevaara pohti tietokirjallisuuden ja kaunokirjallisuuden eroja ja totesi, että Suomessa ei juuri ole keskusteltu kirjailijan etiikasta. Tietokirjailijoita koskevat eettiset ohjeet ovat kyllä olemassa, mutta varsinaista valvovaa itsesäätelyelintä, kuten esimerkiksi journalisteilla, kirjailijoilla ei ole.
”Historia on nautintoaine.”
Terhi Rannelan historiallinen romaani Punaisten kyynelten talo (2013) kertoo Kamputsean kansanmurhassa kuolleen Chey Chanin tarinan. Frau (2016) on puolestaan kertomus SS-kenraali Reinhard Heydrichin vaimosta, myöhemmin myös Suomessa asuneesta Lina Heydrichistä. Vaikka kumpikin Rannelan teos on etupäässä fiktiota, ovat ne vaatineet kirjoittajaltaan monen vuoden taustatyön: arkistotutkimusta, haastatteluja, asiantuntijoiden tapaamisia. Tärkeää Rannelalle on myös ollut päästä aistimaan historian tapahtumia niiden autenttisille tapahtumapaikoille.
”Luotan sinuun kuin itseeni.”
Maarit Tyrkön muistelmateokset elämästä presidentti Urho Kekkosen lähipiirissä – Tyttö ja nauhuri (2014) ja Presidentti ja toimittaja (2016) – pohjautuvat monipuoliseen arkistoaineistoon: päiväkirjoihin, haastatteluihin, valokuviin. Aineistoon lukeutuu myös Kekkoselta saatu kirje, jonka perusteella Tyrkkö katsoo saaneensa käyttöoikeuden kirjojensa julkaisemiseen. Toimittajana Tyrkkö on myös katsonut tarinan kertomisen velvollisuudekseen sekä presidenttiä että journalismia kohtaan.
Päivälehden arkiston, Päivälehden museon ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston järjestämä tilaisuus oli samalla osa Arkistojen päivän ohjelmaa. Kirjailijoiden keskustelua saapui seuraamaan satakunta kuulijaa.


