Päivälehden arkiston perustaja Aatos Erkko kuoli 5. toukokuuta 2012. Erkko toimi 1985−2003 hallituksen puheenjohtajana Päivälehden arkistosäätiössä ja Helsingin Sanomain 100-vuotissäätiössä. Säätiöt yhdistyivät 2005 Helsingin Sanomain Säätiöksi.

Aatos Erkon työura Sanomissa alkoi 1953, jolloin hänet valittiin Viikkosanomat-lehden päätoimittajaksi. Helsingin Sanomien päätoimittajaksi hän siirtyi 1961. Isänsä Eljas Erkon kuoltua 1965 Aatos Erkko valittiin Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtajaksi. Sanoma Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajan tehtäviä Erkko hoiti vuodesta 1972 alkaen. Vuonna 1999 syntyneen SanomaWSOY Oyj:n (nyk. Sanoma Oyj) johdossa Erkko oli vuoteen 2001 saakka. Korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta sekä taidetta ja kulttuuria tukevan Jane ja Aatos Erkon säätiön hallituksen puheenjohtajana Erkko toimi 2002−2010.

Aatos Erkko vihittiin valtiotieteiden kunniatohtoriksi 26.5.1995. Saman vuoden joulukuussa hänelle myönnettiin ministerin arvonimi.