Päivälehden arkisto tarjoaa suoraan verkossa käytettäväksi sellaisia lähdeaineistoja, jotka ovat julkisia ja tukevat käyttäjän tiedonhakua muihin aineistoihin. Tällä hetkellä sivuillamme on mahdollista tutustua seuraaviin aineistokokonaisuuksiin:

Helsingin Sanomien artikkelikortisto 1918-1931

Artikkelikortisto sisältää Helsingin Sanomiin vuosina 1918-1931 kirjoittaneiden palkkiokirjoittajien nimi- tai nimimerkkitiedot sekä tiedot kunkin artikkelin päivämäärästä ja otsikosta. Kortisto etenee sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Artikkelikortisto on käsin kirjoitettu ja sen on laatinut erikoistutkija Kyösti Lamminpää vuosina 1984-1988 Helsingin Sanomien 100-vuotisjuhlajulkaisuja varten. Kortisto kattaa useimmat aihealueet, kuitenkin lukuun ottamatta urheilua.

Selaa kortistoa »

Sanoma-konsernin toimintakertomukset 1904-2015

Sanoma Osakeyhtiön toimintakertomukset on vuosien 1904-1966 aikana esitetty vuotuisen yhtiökokouksen liitteenä. Vuodesta 1967 lähtien Sanoma Osakeyhtiö alkoi julkaista myös laajemmalle yleisölle tarkoitettua painettua vuosikertomusta, jota on suomenkielisen version lisäksi vaihtelevasti ruotsin ja englannin kielillä. Vuodesta 1999 lähtien SanomaWSOY:n ja Sanoma Oyj:n vuosikertomukset on julkaistu myös Sanoma Oyj:n verkkosivujen mediapankissa.

Selaa toimintakertomuksia »